Tervetuloa keskiyön aurinkoon!

Toukokuun alkupuolella viimeisinkin hämärän pilkahdus katoaa Lapin yöstä, lumet valuvat yhä voimistuvassa iltapäiväauringossa tuntureilta puroina ja jokina, joutsenet valtaavat reviirinsä ja väinönputket sekä kullerot pistävät lehdenalkunsa esiin rantatörmiltä. Kesä tulee tunturiin jatkuakseen aina syyskuun puoliväliin, ruskan väriloistoon asti.

Kuten meille on opetettu, Lapin kesä on lyhyt, mutta kiihkeä. Luontokappaleiden on ehdittävä hoitaa kaikki kesälle määrätyt tehtävänsä paljon lyhyemmässä ajassa kuin Etelä-Suomessa: yötkin on hyödynnettävä. Luonnon rytmi tarttuu ihmisiin: lapset eivät malta jättää ensimmäisiä kesäleikkejään yölläkään ja talon isäntä tekee klapeja pakkasen varalle yöauringon paisteessa mieluummin kuin päivällä.

Lomalaisen on mukava tulla tuohon idylliin. Äkäslompolossa etenkin alkukesä on rauhallista. Posti-Elsan tietysti näkee lenkkeilevän, Kaulasen Laurikin ulkoiluttaa koiraansa ja Pipo talsii uskollisesti kuppilalleen. Tiellä liikkuvat autot kuuluvat kymmenille kylässä hääriville rakennusmiehille. Juhannuksen tietämissä elämä koittaa jälleen ja useimmat lomalaisia palvelevat yritykset avaavat ovensa.

Kesällä kylän oikeaan elämään pääsee sisälle aivan toisella tapaa kuin talvella. Aikaa on silloin ihmisen rajallisista resursseista eniten. Sama tunnelma vallitsee opastetuilla retkillä: ryhmät ovat pieniä ja oppailla on aikaa; jos kolmen tunnin retki tuntuu paremmalta viisituntisena, niin mitä sitä hoppuilemaan.

Ole hyvä ja tutustu oheisilla sivuillamme esimerkinomaisiin retkivaihtoehtoihimme tai viikko-ohjelmaamme. Opastetulla retkellä nautit enemmän. Mikäli haluat luontoon omin avuin, antavat monet vuokravälineemme lomalle tuntuvan lisäarvon.

Kivaa kesää

Jouni Luoto